maanantai 9. marraskuuta 2015

Isänpäivä

Odotin isänpäivää melko paljon, sillä oli kiva päästä juhlistamaan sitä ihmistä, joka on ansainnut kaiken kunnioituksen ja juhlinnan. Kerrankin pääsi laittamaan juhlavan aamupalan, viettämään rauhallisen perhepäivän, ihan vaan kotona. Tietenkään meidän tärkein lahjamme ei ehtinyt tulla, mutta tänään sain postissa sen tuloilmoituksen, joten pari päivää myöhässä, ei paha.

Isänpäivän aatto ei kuitenkaan mennyt kakun teon yhteydessä mitenkään mahdottoman hyvin...
Päätin tehdä Kinuskikissan Seeprakakun, sillä olin sen jo kerran tehnyt, ja se oli suht simppeli. Ei erikoisia ainesosia, vaan kaikki oli ihan järkeenkäypiä.
Mutta helvetti, ei minusta mitään leipuria silti tule!
Jotenkin kaikki sai minut raivon valtaan. Tummasta suklaasta tuli jotain ihme kokkaremössöä, kun edellinen satsi paloi puoliksi pohjaan kiinni. No se kökkäre paloi myös, kun laitoin sen mikroon, kuvitellen että se virkoaisi. No eipä vironnut. Kaikeksi onneksi minulla oli suklaata kaksinkertaisesti, joten sain kuin sainkin tummankin suklaan kakkuun.

Silti olin niiin kiukkuinen kakkua tehdessä, kihisin ja puhisin, heittelin tavaroita ja talloin lattiaa. Kirosin, että ikinä en enää kakkua tee. En sinulle, en Veikolle, en itselle, en kellekkään. Enää ikinä.

Näin jälkeenpäin mietittynä... mikähän minua siinä nyt oikeasti niin paljon vitutti?

Onneksi mieleeni ei tullut ottaa ensimmäisestä isänpäivästä kuvaa, ei etenkään siitä kakusta, josta loppujen lopuksi tuli ihan nätti. 

perjantai 6. marraskuuta 2015

Unelmia

Minulla on ollut ihana viikko! Äiti tuli käymään ja taisi tuoda mukanaan minulle myös mielenterveyteni. Niin yksinkertaista se oli, vähän shoppailua, siivoamista ja suunnitelmia tulevaisuudesta. Treffit murun kanssa ihan kahdestaan, opiskelua ja vapaita käsiä. On saanut puhua aikuinen aikuiselle ja saanut vähän äiti-tytär terapiaa. Ja kaiken lisäksi saan viettää myös viikonlopun koko perheen kanssa. En voi kuin olla onnellinen tästä.

Minulle tuli vähän hääkriisi. Yhtäkkiä tajusin, että häihin on enää kolme kuukautta. Aika rankkaa. Tajusin myös samalla, ettei minulla ole mitään hajua mitä häissä tehdään! Ainoa, mitä olen keksinyt, on valokuvausnurkkaus. Hääkarkit ja tanssimisen. Iik.. Meidän häät on vielä niin pienet, että syömingeihin ei mene niin kauaa, että se veisi pitkän pätkän päivästä. Paineet on kovat, mutta samalla odotan jo että pääsee täysillä suunnittelemaan kaikkea kivaa sinne. Sormuskin on jo hankittu ;) Se minua aina huutelee tuolla laatikossa, ja tuntuu todella laimealta pitää nyt kihlasormusta. Yhtäkkiä se onkin aivan tylsä. Ei yhtään kimalla ja on ihan rohmuinen! 
Suurin ongelma meillä taitaa olla se, että kuka hoitaa Veikkoa. Vie nukkumaan ajoissa jne. Ei ole kuitenkaan reilua, että jompi kumpi mummoista joutuu lähtemään heti seitsemän jälkeen pois lapsenlapsen takia. Meillähän on paljon lapsia häissä, joten ehkä siellä on joku kimppanukutus sitten? Lapsenvahdit voivat nyt ilmottautua. 

Samaan syssyynhän meillä oli vielä muuttokin. Se jos mikä nyt ainakin stressaa. Muutto ja häät saman viikon aikana. Odotan muuttoa kuin kuuta nousevaa, päästään meidän ensimmäiseen omaan kotiin. Tai melkein omaan. Mutta se on uusi, se tuoksuu uudelta, ja siellä on sauna. Sauna! Ihanaa. Ja sinne saa shoppailla kaikkea uutta ja kaunista. Päästä eroon meidän yksiöiden erillisistä tavaroista. Mies ei taida tosin vielä lämmetä tälle ajatukselle ;) 



Miten ja miksi vain minut löysit, 
merestä ihmisten? 
Miten sä sait mut syttymään,
 roihuksi tunteiden

Kun kanssas lähden,
tiedät sen
taakseni en kääntyisi koskaan
Pois surut pyyhin menneisyyden
kun huominen sinä oot <3