tiistai 28. heinäkuuta 2015

Meidän kotona nukkuu vain mies.

Aloitimme tällä viikolla unikoulun neuvolan ehdotuksesta. Tai tavallaan aloitimme, minä yritän vielä päästä omasta laiskuudestani.

Pääasia on, että Veikko saisi masun täyteen illalla, jotta en tunkisi tissiä jokaiseen heräämiseen. Se on tavallaan toiminutkin, en ole antanutkaan tissiä. Maidot valuvat tällä hetkellä lotinalla, kun silittelen ja hyssyttelen Veikon uudestaan uneen, kun hän herää.

Tämä ei ole kuitenkaan poistanut yöheräilyä, ja pompin sängystä ylös edelleen monta kertaa yössä antamaan tuttia, ja yleensä jossain vaiheessa luovutan ja otan pojan meidän väliin nukkumaan. Yritin yksi yö tökkiä miestä hereille, että hei, nyt on siun vuoro. Kuului äkäinen mitä? ja sänky narahti, kun hän käänsi kylkeä ja jatkoi uniaan. Aamulla ei tietenkään muistanut koko tapahtumaa.


Aamuisin herään, kun kuulen pieniä napsahduksia, kun hiukset katkeilevat päästäni. Pieni koura nappailee niitä ja samalla tönii minua naamaan. Joskus naamaan osuu jalka tai pää tai melkein mikä tahansa ruumiinosa, mikäli Veikko ehtii kovasti pyöriä. Mies valittaa kovasti siitä, että herää välillä siihen, että Veikko puristaa nenää (voi jumalauta, sanon minä..). Toinen, vielä ikävämpi herätys on, kun kuuluu humahdus ja kopsahdus, kun pieni poikamme tipahtaa sängystä.

Yleensä tämä tapahtuu puoli kuuden aikaan aamusta. Miksi minun, iki-iltaihmisen lapsesta tuli aamuihminen? Olisi varmaan pitänyt miettiä isä-ehdokas tarkemmin.

Joka aamu ihan oikeasti, siis ihan tosissani yritän, että jaksaisin sen seuraavan yön hyssytellä ja silitellä, nukuttaa omaan sänkyyn. Ihan meidän kaikkien mukavuuden kannalta.

Mutta niinä yön pimeinä tunteina, kun pitäisi jaksaa nousta, antaa tutti, silittää. Mahdollisesti ottaa syliin, laskea sänkyyn, silittää uudelleen ja itku vaan jatkuu.. Miten sen jaksaa?

Puoli vuotta huonosti nukkuneena, miettii, milloin oma kroppa sanoo stopin.



2 kommenttia:

  1. Voi Matleena <3 Minäkin yritin ihan tosissaan yritin ekan ja vielä tokankin kohdalla, sitten ajattelin että mitä hittoa, mitä järkeä tässä on toisia väkisin pakottaa johonki mikä ei tunnu niistä hyvältä. Ja sitten tuli se ällistyttävän helppo kolmonen, joka nukkua posotti yöt läpeensä omassa sängyssä ihan omaehtoisesti. Vaan sitten se neljäs palautti takaisin maanpinnalle, mutta silloin uskalsin jo tehdä ihan niin niinkuin itsestä hyvältä tuntui ja tämä tähtönen on sitten ihan urakalla nukkunu äitin tissillä :D Ja sai vielä yli kaks vuotiaanakin nukahtaa illalla tissille omaan sänkyyn. ja tiiäkkö tämä pikkunen onse joka on kaikista vähiten kömpiny kainaloon sen jälkeen kun on omaan sänkyyn muuttanu. Toivottavasti löydätte oman parhaan reittinne. Lähde sinä yhdeksi yöksi vaikka olkkariin evakkonukkumaan ja ne miehet jää kahestaan sinne makkariin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie oon aatellu niin tehdäkin.. pelkään vaan että herään siihen itkuun, kun joku siellä koisaa sikeitä! ja Veikko monesti ei ees hyväksy muita.. tietenkään!

      Poista